Kesäkauden perinteisesti avaavan Naantalin Musiikkijuhlien vuoden 2023 vuosi-ilme on julkistettu. Festivaalin ulkoasu perustuu kuvataiteilija, kuvittaja Laura Merzin teokseen Soittajat.

– Naantalin Musiikkijuhlat on kokonaiselämys, johon kuuluu konserttien, kohtaamisten ja Naantalin idyllisen miljöön ohella olennaisesti myös visuaalisuus. Siksi kutsumme vuosittain kuvataiteilijat ehdottamaan teosta, jonka pohjalle tapahtuman ulkoasu rakentuu yhdessä pysyvien elementtien kuten logomme kanssa. Saimme tälläkin kertaa hakuun runsaasti korkeatasoisia ehdotuksia, mistä suuri kiitos kaikille osallistujille. Valitsijaraati ihastui Laura Merzin raikkaaseen Soittajat-teokseen ensisilmäyksellä, kertoo Naantalin musiikkijuhlien toimitusjohtaja Suvi Innilä.

– Soittajat-teoksen värit, muotokieli ja viitteelliset ihmishahmot kuvaavat sitä yhteisöllistä iloa ja voimaa, jonka musiikki saa aikaan. Toteutin teoksen musteella ja akryyliväreillä, mutta sommittelin sen digitaalisesti niin, että siitä on mahdollista irrottaa yksittäisiä elementtejä ja sommitella niitä uusiksi eri käyttötarkoituksiin, taiteilija Laura Merz kertoo.

 

Voittajateos herää eloon vuodenvaihteessa

Elementtien monikäyttöisyys oli yksi tärkeimmistä syistä, joiden takia valitsijaraati päätyi ratkaisussaan Merzin työhön. Teos tulee vuonna 2023 näkymään monessa eri muodossa Naantalin Musiikkijuhlien markkinoinnissa: esimerkiksi mainoksissa, konserttiohjelmissa ja verkkosivuilla.

– Naantalin Musiikkijuhlien visuaalinen ilme on aina ollut huippuluokkaa, ja festivaali on vuosien saatossa tehnyt yhteistyötä useiden Suomen merkittävimpien taiteilijoiden kanssa. Elegantin leikkisä Soittajat viittaa mielikuvallisesti legendaarisen Erik Bruunin 1980-luvulla musiikkijuhlille tekemiin julisteisiin, mutta samalla se vie tapahtuman ilmettä räväkästi 2020-luvulle. Ilmavan monipuolisuutensa ansiosta Soittajat soveltuu erinomaisesti eri käyttötarkoituksiin, myös digitaalisiin kanaviin, arvioi Duran Creative -toimiston Head of Design Ville Isopahkala, joka oli mukana kuvataidekilpailun asiantuntijaraadissa yhdessä Suvi Innilän, suunnittelija Miia Liesegangin sekä HAMin amanuenssin Heli Harnin kanssa.

Isopahkalan johdolla helsinkiläisen luovan toimiston Duran Creativen designerit ja graafikot suunnittelevat ja toteuttavat Naantalin Musiikkijuhlien vuoden 2023 visuaalisen ilmeen, jossa Soittajat-teos on keskeisenä elementtinä. Ensimmäiset konkreettiset toteutukset näkyvät jo nyt tapahtuman verkkosivuilla ja lisää on luvassa tammikuussa Matkamessuilla Helsingissä.

Ulkoasun lisäksi myös tapahtuman sisältö kehittyy vuonna 2023 uusiin suuntiin. Viulisti Elina Vähälä on aloittanut työnsä Naantalin Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana, ja hänen suunnittelemansa ensimmäinen ohjelmisto ulottuu klassisen kamarimusiikin lisäksi myös jazzin säveliin ja Samuli Edelmannin tunnelmointiin.

Ensimmäiset konsertit on jo julkistettu ja liput ovat nyt myynnissä. Naantalin Musiikkijuhlien koko ohjelma julkaistaan tammikuun alussa. Musiikin lisäksi festivaalin aikana on mahdollista nauttia lisää myös vuoden 2023 kuvataideteoksen tehneen taiteilijan Laura Merzin teoksista, sillä hänen näyttelynsä järjestetään tuolloin Naantalin taidehuoneella.

Laura Merz on syntynyt vuonna 1982 Lohjalla ja valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2015. Merz tunnetaan ennen kaikkea lastenkirjojen kuvittajana ja julkisten tilojen taideteosten tekijänä. Hänen töitään on esitelty 13 näyttelyssä Suomessa ja ulkomailla, muun muassa New Yorkissa, Shanghaissa ja Pariisissa. Merzin kuvitukset ovat olleet ehdolla lukuisiin kansainvälisiin graafisen alan palkintoihin, kuten brittiläisiin V&A Illustration Awardsiin ja World Illustration Awardsiin sekä kiinalaiseen Golden Pinwheel -palkintoon. Hänet on palkittu Seymour Chwast -palkinnolla Sveitsin Museum of Avant Gardessa, pronssipalkinnolla Japan Illustration Awardsissa sekä useilla kotimaisilla palkinnoilla ja kunniamaininnoilla.

 

Lisätietoja:

Suvi Innilä, toimitusjohtaja, Naantalin Musiikkijuhlat
050 559 0186, [email protected]

Ville Isopahkala, Head of Design, Duran Creative
050 582 4486, [email protected]

Naantalin Musiikkijuhlat

Naantalin Musiikkijuhlat on yksi Suomen vanhimmista ja arvostetuimmista musiikkifestivaaleista. Sen keskiössä on kamarimusiikki kaikessa monimuotoisuudessaan. Ohjelmaa täydentävät myös maailman huipputaiteilijoiden resitaalit sekä maineikkaiden orkesterien vierailut. Tapahtuma tunnetaan korkeasta taiteellisesta tasostaan, idyllisistä konserttipaikoistaan sekä ajankohdastaan Suomen festivaalikesän avaajana kesäkuun alussa. Juhlien korkeatasoisuus on monesti huomioitu myös kansainvälisesti. www.naantalinmusiikkijuhlat.fi

Duran Creative

Brändejä ja tarinoita rakentava Duran Creative suunnittelee ja toteuttaa asiakkailleen mm. brändistrategioita, visuaalisia ja sanallisia brändi-identiteettejä, mainonnan ja markkinointiviestinnän sisältöjä sekä designia. Kolmentoista brändiasiantuntijan muodostama helsinkiläisyritys syntyi alkuvuodesta 2022 designtoimisto Marker Creativen ja mainostoimisto Concreto Agencyn fuusiossa. Duran Creativen asiakasbrändejä ovat muiden muassa Musti ja Mirri, Norlyn, Duodecim ja Fingrid. www.duran.fi

Tilaa Uutiskirje

Sähköposti

KUMPPANIT

Naantalin Musiikkijuhlat kiittää lämpimästi kumppaneitaan ja tukijoitaan yhteistyöstä.
Kuva: Osuuspankki Turun seutu

Tukijat

Seuraa naantalin musiikkijuhlia vuoden ympäri