Naantalin musiikkijuhlat menetti yhden pitkäaikaisimmista ja keskeisimmistä taiteilijoistaan, kun viulisti, kapellimestari ja säveltäjä Jaakko Kuusisto menehtyi helmikuussa. Kuusiston ainutlaatuista elämäntyötä suomalaisen musiikkimaailman keskiössä sekä hänen pitkää ja tiivistä yhteyttään Naantalin Musiikkijuhliin juhlistetaan festivaalilla kesäkuussa. Kahteen konserttiin on tämän takia tehty ohjelmamuutoksia.

Nuoruudestaan lähtien Naantalissa säännöllisesti vierailleen Jaakko Kuusiston merkitys Musiikkijuhlille oli suuri sekä musiikillisesti että myös lämpimän ja valoisan ilmapiirin luojana. Hänen merkittävän sävellysuransa perintö jatkaa elämäänsä myös Naantalissa.

–  Sain seurata Jaakon musiikillista kehitystä teini-iästä lähtien. Ikäerostamme huolimatta olimme lavalla yleisön edessä lähes kolmenkymmenen vuoden aikana kymmenissä konserteissa. Yksi huippuhetkistä oli Jaakon minulle säveltämän Sellokonserton ensiesitys, kertoo Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Arto Noras.

Barry Douglas & Sinfonia Lahti -konsertti Naantalin kirkossa keskiviikkona 8.6. täydentyykin Jaakko Kuusiston säveltämällä Sellokonsertolla, jonka kantaesitys vuonna 2019 jäi Kuusiston viimeiseksi.

Arto Noras esittää teoksen konsertissa yhdessä Sinfonia Lahden kanssa, kapellimestari Dalia Stasevskan johdolla. Konsertissa kuullaan myös irlantilaisen huippupianistin Barry Douglasin tulkinta Beethovenin Keisarikonsertosta. Ohjelmaan alun perin kuuluneen Jean Sibeliuksen Sinfonia nro 5:n korvaa Sibeliuksen Sinfonia nro 7.

Lauantain 11.6. konsertti Pohjoinen ulottuvuus muuntuu tribuutiksi Jaakko Kuusistolle. Ensimmäinen puoliaika koostuu hänen sävellyksistään Jurmo, Valo, Play II sekä laulusarjasta Tänä aamuna. Kolme laulua Eila Kivikk’ahon runoihin, esittäjinään muun muassa viulistit Pekka Kuusisto ja Elina Vähälä, pianisti Heini Kärkkäinen sekä sopraano Kaisa Ranta. Konsertin toinen puoliaika koostuu muiden pohjoismaisten säveltäjien Griegin, Berwaldin ja Sibeliuksen teoksista.

Lisäksi Kuusiston Meta4-jousikvartetille säveltämä ja omistama teos Play III kuullaan Meta4 Rymättylässä -konsertissa lauantaina 18.6. klo 15.

Tilaa Uutiskirje

Sähköposti

KUMPPANIT

Naantalin Musiikkijuhlat kiittää lämpimästi kumppaneitaan ja tukijoitaan yhteistyöstä.
Kuva: Osuuspankki Turun seutu

Tukijat

Seuraa naantalin musiikkijuhlia vuoden ympäri