Ioana Cristina Goicea on yksi sukupolvensa merkittävimmistä viulisteista. Hän voitti ensimmäisen palkinnon vuoden 2017 Michael Hillin kansainvälisessä viulukilpailussa Uudessa-Seelannissa. Kriitikot ylistivät hänen intohimoista esitystään ja kuvailivat häntä ”uudeksi tähdeksi musiikillisessa taivaankannessa”. Vuonna 2018 hän voitti ensimmäisen palkinnon Saksan musiikkikilpailussa Bonnissa ja oli Indianapolisin kansainvälisen viulukilpailun voittaja. Vuonna 2019 hänestä tuli arvostetun kuningatar Elisabeth -kilpailun palkinnon voittaja Brysselissä. Hän on myös J. Brahmsin kansainvälisen kilpailun voittaja (2013) ja Wienin kansainvälisen  ”Fritz Kreisler” -viulukilpailun (2014) voittaja.

Goicea on esiintynyt solistina tunnetuissa paikoissa Euroopassa, Aasiassa, Amerikassa, Uudessa-Seelannissa ja Australiassa, muun muassa Concertgebouwssa Amsterdamissa, Konzerthaus Berliinissä, St Martin-in-the-Fields Lontoossa, Melbournen konserttikeskuksessa, Wiener Konzerthausissa, Bozar Brusselsissa, Meistersingerhalle Nürnbergissä, Shanghain konserttisalissa, Athenaeum Bukarestissa sekä Aucklandin Townhallissa.

Solistiuransa lisäksi nuori viulisti on innokas kamarimuusikko. Hänestä tuli vuonna 2020 Wienin musiikin ja esittävän taiteen yliopiston professori 27-vuotiaana.

Ioana Cristina Goicea syntyi muusikkoperheeseen Bukarestissa vuonna 1992. Hän opiskeli Mariana Sirbun, Petru Munteanun ja Krzysztof Wegrzynin johdolla Leipzigin, Rostockin ja Hannoverin musiikkiyliopistoissa.

Runot, rakkaus ja pakenevat unelmat – konsertti kutsuu romantiikan peruselementtien äärelle.

Brittein saarten musiikillinen aarrearkku pullistelee rikkauksista!
Maailman konserttitalojen vakionimi Barry Douglas tuo kelttiläiskappaleiden helmiin pohjoisirlantilaista autenttisuutta ja ilta huipentuu Frank Bridgen romanttiseen pianokvintettoon; intohimoisten melodioiden tulvaan.

Sävelrunoillaan ja sinfonioillaan Jean Sibelius antoi konserttisalin kokoiset kasvot identiteettiään etsineelle Suomelle. Toisenlainen tarina soi intiimeissä kamariteoksissa.

W. A. Mozart, ikuinen lapsinero ja pitelemätön hulivili osasi tarvittaessa tähdätä myös ihmismielen herkkiin kohtiin.

Pianon Grand Old Man ja Naantalin Musiikkijuhlien ehtymätön virtalähde Ralf Gothóni viettää 80-vuotisjuhliaan.

Katso kaikki

Tilaa Uutiskirje

Sähköposti

KUMPPANIT

Naantalin Musiikkijuhlat kiittää lämpimästi kumppaneitaan ja tukijoitaan yhteistyöstä.
Kuva: Osuuspankki Turun seutu

Tukijat

Seuraa naantalin musiikkijuhlia vuoden ympäri