
Lyömäsoittaja Virva Kuusi aloitti muusikon uransa pianonsoitolla, mutta sen osoittauduttua liian monimutkaiseksi hän vaihtoi 8-vuotiaana lyömäsoittimiin ihastuttuaan patarumpuihin Sinfonia Lahden konserteissa. Opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla sekä myöhemmin vakavoituivat ammattiopinnoiksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja Sibelius-Akatemiassa. Vuoden 2014-2015 Kuusi opiskeli Escuela Superior de Musica de Catalunyassa Barcelonassa.
Kuusi on ollut Suomen Kansallisoopperan orkesterin lyömäsoitinten äänenjohtaja vuodesta 2015. Hän musisoi mielellään erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa sekä avustajana muissa pääkaupunkiseudun ammattiorkestereissa, kun omilta töiltään ehtii. Vapaa-ajallaan hän kokeilee vaihtelevalla menestyksellä erilaisia liikuntalajeja, nauttii ulkona peuhaamisesta koiran kanssa ja kuuntelee kaikkea muuta paitsi klassista.

Hetkiä ajassa
17.6.
Naantalissa ei vuodenkiertokaan kulje tuttuja polkuja. Epätasaiset rytmit ja tuliset tahdit valtaavat Sebastian Fagerlundin okteton ja Astor Piazzollan Talven, ja Vernon Duke tuo valossa kylpevän Broadwayn keskelle keväistä Pariisia. Kokeellisen musiikin mestarin George Crumbin aavemainen Kesäillan musiikki ei jätä yhtäkään kuulijaa kylmäksi.