Takuya Takashima valmistui Sapporon Hokkaido University of Educationista musiikkikasvatuksen linjalta 2001 opettajanaan Sapporon sinfoniaorkesterin oboisti Iwasaki Hiromasa. Hän opiskeli 2000-2001 vaihto-oppilaana ja sen jälkeen varsinaisena opiskelijana Sibelius-Akatemiassa, josta hän valmistui vuonna 2008 musiikin maisteriksi.

Takashima debytoi Sapporon sinfoniaorkesterin solistina vuonna 1999 ja sai vuonna 2000 sekä Hokkaido International Music Exchange Societyn (HIMES) kilpailussa että Lahden puhallinkilpailussa ensimmäisen palkinnon.

Hän on esiintynyt useiden orkesterien, muun muassa Etelä-korean Daejeon kamariorkesterin sekä Turun filharmonisen orkesterin solistina. Hän on soittanut vierailevana soolo-oboistina muu muassa RSO:ssa, HKO:ssa, Suomen kansallisoopperan orkesterissa, Tapiola sinfonietassa, Oslo Philharmonic orkesterissa, Norjan radion orkesterissa, Norjan kansallisoopperan orkesterissa ja Norjan kamariorkesterissa. Hän on esiintynyt myös useilla musiikkifestivaaleilla.

Takashima on levyttänyt säveltäjä Paul Schützen kanssa improvisaatiomusiikin Josiah McElhenyn installaatioon “Island Universe”, joka on ollut esillä Lontoon ja Madridin taidemuseoissa. Hän on myös levyttänyt alttoviulisti Hanna Pakkalan ja viulisti Reijo Tunkkarin kanssa säveltäjä Hans Gálin Trion oboelle, viululle ja alttoviululle op.94 (Toccata Classics, 2019).

Takashima opettaa tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa ja Turun Taide-Akatemiassa.

Metsässä on suomalainen musiikki syntynyt. Jean Sibelius kuuli lintujen lauluissa ja puiden huminassa sekä suurten sinfonioidensa että aforististen pianokappaleidensa kaiut, ja sen salaperäisestä viettelystä syntyi myös jännityskertomus Metsänneidosta. Lapin luonnosta inspiroituvalle Outi Tarkiaiselle metsä tarjoaa piilopaikan, henkisen kasvun alustan ja kodin ikiaikaisille tarinoille. Outi Tarkiainen kuuluu sukupolvensa kansainvälisesti nopeimmin nouseviin suomalaissäveltäjiin.

Se kuulostaa antiikilta, sen nimi on muinainen ja sen pinta on patinoinut – vaan onko se vanhaa? Kun Ottorino Respighin ja Alfred Schnittken sarjoissa soi varhaisen barokin loisto, Anna Clynen Rest These Hands tuo iholle ääniä historian tuolta puolen. Konsertti vie matkalle menneisyyteen, jota ei koskaan ehkä ollutkaan. Ohjelman huipentaa Naantalin Musiikkijuhlien kaikkien aikojen nuorin solisti, vasta 12-vuotias mutta kansainvälisiä kilpailuita jo voittanut viulisti Lilja Haatainen.

W.A. Mozart sävelsi oopperoiden ja konserttojen ohella verratonta viihdemusiikkia, joka soi pitkin Euroopan hoveja ja kylpylöitä. Huvitteleva divertimento kolmelle puhaltimelle syntyi ystäväporukan yhteiseksi huviksi, kun taas divertimento Es-duurissa lienee maailmanhistorian ensimmäinen jousitrio. Kevyttä tai ei, jokaisessa sävelessä kuuluu Mozartin uniikin kosketuksen painava voima.

Katso kaikki

Tilaa Uutiskirje

Sähköposti

KUMPPANIT

Naantalin Musiikkijuhlat kiittää lämpimästi kumppaneitaan ja tukijoitaan yhteistyöstä.
Kuva: Osuuspankki Turun seutu

Tukijat

Seuraa naantalin musiikkijuhlia vuoden ympäri