
Niamh McKenna on opiskellut Lyypekissä Angela Firkinsin, Baselissa Felix Rengglin, Amsterdamissa Kersten McCallin ja Sibelius Akatemiassa Petri Alangon johdolla. Vuonna 2017 hän voitti kansainvälisen Crusell-huilukilpailun Suomessa ja vuonna 2019 kolmannen palkinnon Prahan Kevät -kilpailussa.
McKenna on soittanut soolohuilistina mm. Amsterdamin Concertgebouw orkesterissa ja Suomen ja Ruotsin radion sinfoniaorkestereissa. Hän esiintyy säännöllisesti suomalaisten sinfoniaorkestereiden solistina. Aktiivisena kamarimuusikkona häntä voi kuulla eri festivaaleilla ympäri Suomea.

Metsässä on suomalainen musiikki syntynyt. Jean Sibeliuksen sekä Outi Tarkiaisen luonnosta innoituksen saaneitä sävellyksiä.
Uutta, vanhaa, lainattua
11.6.
Se kuulostaa antiikilta, sen nimi on muinainen ja sen pinta on patinoinut – vaan onko se vanhaa? Kun Ottorino Respighin ja Alfred Schnittken sarjoissa soi varhaisen barokin loisto, Anna Clynen Rest These Hands tuo iholle ääniä historian tuolta puolen. Konsertti vie matkalle menneisyyteen, jota ei koskaan ehkä ollutkaan. Ohjelman huipentaa Naantalin Musiikkijuhlien kaikkien aikojen nuorin solisti, vasta 12-vuotias mutta kansainvälisiä kilpailuita jo voittanut viulisti Lilja Haatainen.