Maria Männikkö opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja Hannoverin musiikkikorkeakoulun jatkotutkintoluokalla prof. Matti Raekallion johdolla vuosina 2004-2010. Vuonna 2018 hän valmistui musiikin tohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemian taiteellisesta koulutuksesta aiheenaan espanjalainen pianomusiikki.

Tutkinnon kautta Maria syventyi erityisesti Enrique Granadosin teoksiin. Tutkielmassaan Kerronnan voima – Narratiivi sävellyksen tulkinnassa hän paneutui kertomuksen käyttöön ilmaisuvoimaisen tulkinnan rakentamisessa.

Männikkö voitti pääpalkinnon Ibla Grand Prize -kilpailussa Sisiliassa 2010, finaalisijoituksen Seattlen kansainvälisessä pianokilpailussa 2008 ja 1. palkinnon Bradshaw & Buono -pianokilpailussa New Yorkissa 2007.

Konsertti kulkee valon ja varjojen välillä – se on yhdistelmä tummia pilviä sekä lohduttavia poutapilviä ja auringonpaistetta. Erikoisuutena on Ralf Gothonin Views of Life -pianokonsertto kahdelle pianistille.

Katso kaikki

Tilaa Uutiskirje

Sähköposti

KUMPPANIT

Naantalin Musiikkijuhlat kiittää lämpimästi kumppaneitaan ja tukijoitaan yhteistyöstä.
Kuva: Osuuspankki Turun seutu

Tukijat

Seuraa naantalin musiikkijuhlia vuoden ympäri