Suomen tunnetuin jazzmuusikko on suurelle yleisölle tuttu muun muassa perustamansa Trio Töykeät -jazzyhtyeen riveistä. Yhtyeen menestyksekäs ura lähti nousuun sen voitettua Belgiassa pidetyn jazzkilpailun vuonna 1988.

Palkittu ja laajasti arvostettu taiteilija on esiintynyt lukuisien eri orkesterien ja kokoonpanojen kanssa, ja säveltänyt musiikkia niin televisioon, elokuviin, musikaaleihin kuin tanssiproduktioihinkin.

Hän on opettanut Ebeli-musiikkikoulussa vuosina 1997-1999, Sibelius-Akatemiassa vuosina 2005-2006 ja Helsingin Pop & Jazz konservatoriossa vuonna 2010. Rantala on ollut Sipoo Kalkkijazz -festivaalin taiteellinen johtaja vuodesta 1994, Dubrovnikin Jazz Klubin taiteellinen johtaja vuosina 2005-2006 sekä Kapsäkin Jazz Piano -festivaalin taiteellinen johtaja vuodesta 2011 lähtien.

Tilaa Uutiskirje

Sähköposti

KUMPPANIT

Naantalin Musiikkijuhlat kiittää lämpimästi kumppaneitaan ja tukijoitaan yhteistyöstä.
Kuva: Osuuspankki Turun seutu

Tukijat

Seuraa naantalin musiikkijuhlia vuoden ympäri