
Kapellimestari Paavo Järvi on kuvaillut Andres Kaljustea ”siunatuksi vaistomaisella muusikkokyvyllä, herkällä lähestymistavalla sointiin ja kyvyllä muodostaa helppo ja luonnollinen side muusikkotovereiden kanssa”.
Ennen orkesterinjohdon opintojaan Sibelius-Akatemiassa Kaljuste kouluttautui viulistiksi ja alttoviulistiksi ja sai arvokasta kokemusta soittajana huippuorkestereissa, kuten Rundfunk-Sinfonieorchester Berlinissä, Helsingin kaupunginorkesterissa ja Royal Philharmonic Orchestrassa. Valmistuttuaan Sibelius-Akatemian orkesterinjohtokurssilta hän on esiintynyt vierailevana kapellimestarina mm. Sinfonia Lahdessa, Tampereen sinfoniaorkesterissa, Tallinnan kamariorkesterissa, Aalborgin ja Århusin sinfoniaorkestereissa sekä Odensen sinfoniaorkesterissa.
Kamarimuusikkona hän on esiintynyt vuosien varrella useilla huippufestivaaleilla eri puolilla Eurooppaa. Kaljuste on äskettäin äänittänyt kaikki jamaikalaissyntyisen säveltäjän Eleanor Albergan jousikvartetot yhdysvaltalaiselle Navonalle. Lähitulevaisuudessa hän julkaisee pianisti Sophia Rahmanin kanssa myös albumin, jossa on Heino Ellerin musiikkia viululle ja pianolle. Vuodesta 2022 lähtien hän on toiminut myös Eller Sinfoniettan kapellimestarina.
Jahti
12.6.
Konsertin neljä kestosuosikkia kertovat elämän ja kuoleman tarinoita. Kun Mozartin kvartetto soi estotonta riemua, Johannes Brahmsin äitinsä muistolle säveltämä trio on kauniiden muistojen utuinen kuva. Aikamme esitetyimpiin kuuluvan Jörg Widmannin Jagdquartett tempaisee keskelle kauhujen metsästysretkeä, josta on vain yksi tie ulos.
Intohimon sointi
14.6.
”Nämä nuottini suutelevat sinua, ne kutsuvat sinua intohimoisesti”, kirjoitti Leoš Janáček nuorelle rakkaalleen jousikvartettonsa saatekirjeessä. Himosta ja kaipuusta toisen luo kertoo myös Richard Wagnerin pakahduttava Tristan ja Isolde. Amerikkalaisen Amy Beachin myöhäisromanttista intohimoa säästämätön pianokvintetto on viime vuosina noussut niin yleisön kuin kriitikoiden suosikiksi.
Mozart, viihdetaiteilija
17.6.
W.A. Mozart sävelsi oopperoiden ja konserttojen ohella verratonta viihdemusiikkia, joka soi pitkin Euroopan hoveja ja kylpylöitä. Huvitteleva divertimento kolmelle puhaltimelle syntyi ystäväporukan yhteiseksi huviksi, kun taas divertimento Es-duurissa lienee maailmanhistorian ensimmäinen jousitrio. Kevyttä tai ei, jokaisessa sävelessä kuuluu Mozartin uniikin kosketuksen painava voima.