Patrick Gallois

Patrick Gallois aloitti huilunsoiton opintonsa 17-vuotiaana Pariisin konservatoriossa Jean-Pierre Rampalin johdolla. Kaksi vuotta myöhemmin hänet kiinnitettiin Lillen filharmonikkojen ensimmäiseksi huilistiksi ja jälleen kahden vuoden kuluttua Orchestre National de France'n ensimmäiseksi huilistiksi.

Vuonna 1984 hän jätti orkesterimuusikon työt keskittyen solistiseen uraan. Gallois on esiintynyt arvostetuimpien kapellimestarien johdolla, mm. Sir Neville Marriner, Leonard Bernstein, Seiji Ozawa, Lorin Maazel, Pierre Boulez, Karl Boehm ja Leif Segerstam. Hän on Euroopan ja Aasian merkittävimpien orkesterien sekä kansainvälisten kamarimusiikkifestivaalien vakituinen solistivieras. Hän on kantaesittänyt lukuisia huilukonserttoja ja monet nykysäveltäjät ovat myös omistaneet hänelle sävellyksiään. Gallois on toiminut myös kapellimestarina. Hän on vieraillut johtamassa orkestereita Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa ja toimi vuosina 2003–2013 Jyväskylä Sinfonian ylikapellimestarina.

Tutustu taiteilijaan

Konsertit

Maanantai

10.06 19:00

Kanaalin rannoilta

Naantalin kirkko

Keskiviikko

12.06 19:00

Pohjoista valoa - Kalevi Aho 70 vuotta!

Naantalin kirkko

Torstai

13.06 19:00

Rehtori ja oppilaita Pietarin konservatoriosta

Naantalin kirkko

Lauantai

15.06 19:00

In honorem maris

Naantalin kirkko