Leonardo Chiodo

Leonardo aloitti sellonsoiton kymmenvuotiaana. Vuonna 2010 hänet hyväksyttiin Sibelius-akatemian nuorisokoulutukseen, jossa hän opiskeli ensin Hannu Kiiskin ja sitten Martti Rousin oppilaana. Vuonna 2018 Leonardo aloitti musiikin maisterin tutkintoon tähtäävän opiskelunsa.

Leonardo on menestynyt erinomaisesti kotimaisissa, pohjoismaisissa sekä kansainvälisissä kilpailuissa. Vuonna 2019 hänet valittiin ensimmäisenä suomalaisena Bergenissä, Norjassa järjestettävän Young Soloist Competition-kilpailun solistiksi. Vuonna 2018 hän saavutti neljännen sijan VI kansainvälisessä Paulon sellokilpailussa sekä voitti Turun XIII sellokilpailut. Vuonna 2016 hän sijoittui ensimmäiseksi Pietarissa järjestetyssä kansainvälisessä “X International Youth Competition in memory of E.A.Mravinsky” sellokilpailussa.

Leonardo on osallistunut kansainvälisille mestarikursseille mm. David Geringasin, Frans Helmersonin, Arto Noraksen, Ivan Monighettin, Pieter Wispelweyn, Jiang Wangin, Young Chang Chon, Enrico Bronzin, Niklas Schmidtin, Young-Hoon Songin, Chu Yi-Bingin sekä Emanuel Grubertin johdolla.

Leonardo on ehtinyt esiintyä Eestissä, Espanjassa, Italiassa, Kiinassa, Liettuassa, Norjassa, Puolassa, Saksassa, Suomessa, Tanskassa, Tšekeissä, Unkarissa ja Venäjällä. Hän on soittanut solistina mm. Helsingin Kaupunginorkesterin, Turun Filharmonisen Orkesterin, Lahden Kaupunginorkesterin, Tapiola Sinfoniettan, Bergenin Filharmonisen Orkesterin, Orquestra Sinfónica Freixenet del Encuentron, Paulavičius Youth Symphony Orchestran, Romanian Youth Orchestran ja Kaunas City Symphony Orchestran säestyksellä. Kapellimestareina ovat toimineet mm. Susanna Mälkki, Eva Ollikainen, Klaus Mäkelä, Péter Csaba, Philippe de Chalendar, Cathrine Winnes, Aleksei Vasiliev sekä Imants Resnis.

​​​​​​​Leonardolla on ollut joulukuusta 2018 lähtien käytössään Suomen Kulttuurirahaston omistama Carlo Giuseppe Testoren vuonna 1718 rakentama sello.