Joseph Kalichstein

Israelilaissyntyinen, Yhdysvalloissa muusikon uransa tehnyt pianisti Josph Kalichstein on ansioitunut niin orkesterisolistina, resitalistina kuin kamarimuusikkonakin. Hän voitti vuonna 1967 Young Artists’ Awardsin ja voiton siivittämänä esiintyi seuraavana vuonna New York Philharmonicin solistina Leonard Bernsteinin johdolla.

Vuonna 1969 hän valmistui New Yorkin Juilliardista ja voitti samana vuonna Leventritt-kilpailun. Kansainvälisen uransa aikana Kalichstein on esiintynyt solistina useiden maailman tunnetuimpien orkesterien kanssa kapellimestareinaan mm. André Previn, Daniel Barenboim, Pierre Boulex, Christoph von Dohnányi, Zubin Mehta, Erich Leinsdorf ja Leonard Slatkin. Kamarimusiikissa Kalichsteinin pitkäaikaisimmat kumppanit ovat viulisti Jaime Laredo ja sellisti Sharon Robinson. Trio Kalichstein-Laredo-Robinson teki ensiesiintymisensä presidentti Jimmy Carterin virkaanastujaisissa 1977 ja on jatkanut yhteistyötä siitä lähtien. Kalichstein toimii professorina Juilliardissa sekä kamarimusiikin taiteellisena asiantuntijana ja Fortas-konserttisarjan taiteellisena johtajana John F. Kennedy Center for the Performing Artsissa.

Tutustu taiteilijaan

Konsertit

Perjantai

08.06 19:00

Vallis Gratiae Serenade, Naantali 575 vuotta

Naantalin kirkko

Lauantai

09.06 19:00

Ilta Wienissä

Naantalin kirkko

Sunnuntai

10.06 19:00

Bachin seurassa

Naantalin kirkko

Maanantai

11.06 19:00

Traditio ja kontrasteja

Naantalin kirkko