Jaakko Kuusisto

Viulisti, kapellimestari ja säveltäjä Jaakko Kuusiston laaja-alainen ura musiikin parissa käynnistyi viulistina 1990-luvun alussa useiden kansainvälisten kilpailumenestysten myötä. Kysyttynä solistina ja kamarimuusikkona hän on esiintynyt Euroopassa, Aasiassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa.

Kuusisto on levyttänyt suuren määrän suomalaista musiikkia, keskeisenä Sibelius-kokonaislevytys BIS-levymerkille. Vuosina 1999–2012 Kuusisto toimi Sinfonia Lahden konserttimestarina, yhteistyö orkesterin kanssa jatkuu edelleen. Hän on vieraillut myös mm. Minnesota Orchestran, BBC Concert Orchestran, Belgian kuninkaallisen filharmonian sekä Sydneyn, Adelaiden ja Melbournen orkesterien johtajana. Kaudella 2015–16 Kuusisto debytoi mm. Suomen Kansallisoopperassa johtaen Indigo-oopperan kantaesityksen. Tammikuussa 2019 Kansallisoopperassa kantaesitettiin Kuusiston ooppera Jää. Vuodesta 2013 Kuusisto on toiminut Oulun Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana ja vuoden 2018 elokuusta lähtien Kuopion kaupunginorkesterin ylikapellimestarina. Säveltäjänä Kuusiston teosluetteloon kuuluu lähes 40 opusta: kamari- ja laulumusiikkia, orkesteriteoksia, elokuvamusiikkia sekä oopperoita uusimpina teoksina mm. piano-, fagotti- ja trumpettikonsertot. Kuusisto on myös aktiivinen kulttuuripolitiikan vaikuttaja. Tasavallan presidentti on myöntänyt Kuusistolle Pro Finlandia -mitalin vuonna 2017.​​​​​​​

Tutustu taiteilijaan