Iiro Rantala

Iiro Rantala (s.1970) on ansioiunut ja rakastettu pianisti  ja säveltäjä sekä kansainvälisesti tunnetuin jazzmuusikkomme. Hän on voittanut muun muassa tärkeimmän suomalaisen jazz-tunnustuksen, Jazzliiton Yrjö-palkinnon sekä Pro Finlandian.

Suomen tunnetuin jazzmuusikko on suurelle yleisölle tuttu muun muassa perustamansa Trio Töykeät -jazzyhtyeen riveistä. Yhtyeen menestyksekäs ura lähti nousuun sen voitettua Belgiassa pidetyn jazzkilpailun vuonna 1988. Musiikin lisäksi Iiro on tunnettu lukuisista erilaisista tv-ohjelmista. Palkittu ja laajasti arvostettu taiteilija on esiintynyt lukuisien eri orkesterien ja kokoonpanojen kanssa, ja säveltänyt musiikkia niin televisioon, elokuviin, musikaaleihin kuin tanssiproduktioihinkin. 

Tutustu taiteilijaan