In English

Historia

Tuokiokuvia 20-vuotisen musiikkimatkan varrelta

11.–23.6.1999
Kirjoittanut Jorma Melleri

Vain paras on kyllin hyvää

Professori Arto Noraksella on ollut aina varma strateginen näkemys kaikessa, mihin on ryhtynyt. Musiikkijuhlien perustaminen nimenomaan Naantaliin on tuonut joukon kesänaapureita, joiden musiikillisessa sivistyksessä ei ole ollut toivomisen varaa. Kaikki kolme viimeisintä presidenttiämme ovat olleet musikaalisia miehiä.

Urho Kekkosen poika, varatuomari Matti Kekkonen muistaa isänsä olleen erinomainen laulaja. Mauno Koivisto puolestaan suoritti debyyttinsä Turun NMKY:n mieskuoron riveissä. Vielä pidemmälle on kuitenkin päässyt presidentti Martti Ahtisaari: hän on laulanut samassa kuorossa itsensä Martti Talvelan kanssa.

”Näin todellakin oli”, Ahtisaari myöntää. ”Tämä kuoromuisto liittyy aikaan, jolloin olimme Martti Talvelan kanssa samaan aikaan Reserviupseerikoulussa. Se ei ollut kuitenkaan mikään merkki presidentin laulutaidosta.” Selitys on arkisempaa laatua.

”Olen aina kertonut rehellisesti kaikille, että vaihtoehto lauantaiaamuisin oli joko mennä kuoron harjoituksiin tai luututa lattioita komppaniassa. Minä katsoin, että niin paljon minäkin osaan laulaa, että lähdin kuoron harjoituksiin.”

Presidentti, Pekka ja susi

Huomattavasti kovemmalle koetukselle Ahtisaaren musikaalisuus joutui vuonna 1997. ”Olin aina ajatellut, että millä tavalla minä voisin olla avuksi Naantalin Musiikkijuhlien järjestämisessä. Niin päätettiin yhtenä kesänä järjestää puutarhakonsertti Kultarantaan. Toivottiin vain hyvää ilmaa” presidentti kertoo.

Ratkaistavaksi jäi enää kysymys, mikä olisi Kultarannassa esitettävä teos. Arto Noraksen ehdotus oli Sergei Prokofjevin Pekka ja susi. ”Sitten Noras sanoi, minkä vuoksi minä en voisi olla se, joka esittää sen Pekan roolin”, Ahtisaari muistaa. ”Ja huolimattomasti tulin sanoneeksi, että mikäs siinä.” Noras lähetti presidentille levyn, jossa kyseinen teos oli. Ja Ahtisaari rupesi kuuntelemaan.

”Aika nopeasti kauhistuin, että mitä hyvä Luoja minä olen taas mennyt lupaamaan. Sitten soitin hädissäni Noraksella ja sanoin, että nyt sinä olet kuule puhunut ystäväsi aivan mahdottomaan tehtävään. Ja jatkoin, että eikö olisi viisainta, jos soittaisit Pariisiin, jotta saisit Lasse Pöystin tekemään sen. Pöystihän oli selviytynyt tästä tehtävästä jo monet kerrat aikaisemmin aivan erinomaisesti.”

Arto Noras soitti, Lasse Pöysti lupautui – ja Martti Ahtisaari saattoi huokaista helpotuksesta. ”Jälkeenpäin olen ajatellut, että harvoin on tullut luvattua hyvää hyvyyttään mitään vastaavaa. Sehän olisi edellyttänyt orkesterin kanssa harjoittelemista, sisääntuloja ja kaikkea sellaista. Sehän vaatii ammattilaista.”

Ahtisaari myöntää olevansa ikuisesti kiitollinen, että onnistui puhumaan itsensä kuiville. ”Se olisi tietysti Arton mielestä ollut oikein nokkelaa, jos minä olisin sen tehnyt. Mutta kyllä minä olen kiitollinen Lasse Pöystille. Ja olenkin sanonut hänelle, että hänellä on nyt yksi suuri kiitollinen ihailija, kun hän pelasti presidentin tukalasta tilanteesta.”

Koivistot ahkeria juhlavieraita

Myös presidentti Mauno Koivisto on tuntenut elävää kiinnostusta Naantalin Musiikkijuhlia kohtaan. kun presidentti myönsi yhden ensimmäisistä haastatteluistaan Turun Sanomille kesällä 1982, Koivisto kuittasi kaikki kulttuuripolitiikkaan liittyvät kysymykset epämääräisin murahduksin, joista ei saanut mitään selvää.

Mutta sitten alkoi tapahtua. Kun toimittaja luuli haastattelun jo päättyneen, Koivisto pääsi mieliaiheeseensa, suomalaiseen rakennusperinteeseen ”Tuon Naantalin kirkon kalteva lattia on hyvin mielenkiintoinen yksityiskohta. Näitä konsertteja ajatellen se on sekä akustisesti että yleisön näköalan kannalta erinomainen ratkaisu.” Eikä tästä presidentillisestä eritelmästä tahtonut tulla loppua laisinkaan.

Kultarannan linnassa

Myös presidentti Urho Kekkonen ehti osallistua juhlille vielä 1980-luvun alussa. Erityisellä kiitollisuudella Arto Noras muistaa kesän -81, jolloin Kekkonen teki aloitteen konsertista Kultarannan linnassa. Sana aloitteesta välitettiin myös TV1:lle, jolle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin tuoda kameransa ja mikrofoninsa Kultarannan tunnetusti hankaliin tiloihin.

”Henkilökohtainen käsitykseni on, että Kekkonen tiesi tarkalleen, mitä teki. Se oli hänen hienostunut tapansa antaa sivustatukea Naantalin juhlille”, Arto Noras sanoo.

Sattumien summa

Vain hieman kärjistäen voisi tiivistää, että Naantalin Musiikkijuhlat saavat kiittää olemassaoloaan kahdesta sattumasta. Ensimmäinen niistä on taiteellisen johtajan ilmeinen taipumus ikävystymiseen. Juhlien ohjelmien suunnittelusta ja rakentamisesta on tullut Arto Norakselle työ ja harrastus, joka pitää ikävän loitolla lentokentilläkin.

Toinen sattuma on Arto Noraksen ja Naantalin kaupunginjohtajan Jorma Kallion tapaaminen, joka johti poikkeuksellisen imponoivaan yhteistyösuhteeseen jo heti kättelyssä.

”Yhteistoiminta on ollut todellakin hyvin innostavaa”, kaupunginjohtaja Kallio sanoo. Taiteelliset peruslinjat vedettiin jo ensimmäisellä kerralla 1980. Pääpaino oli heti alusta lähtien kamarimusiikissa ja tasokkaissa kesäkursseissa. Arto Noras ei peittänyt innostustaan: ”Naantalia voisi nimittää kulttuurikaupungiksi, vaikkei tietäisi mitään koko kaupungin kulttuurielämästä. Syy on ainutlaatuisessa yleisvaikutelmassa, joka syntyy kivikirkon, sataman ja puukaupungin kokonaisuudesta.” (AL 19.6.1981)

I Musici ja Isaac Stern

Jo Naantalin Musiikkijuhlien ensimmäiset vuodet osoittivat, mitä oli tulossa. Kesän 1980 orkesterivieras oli ranskalainen Ensemble Instrumental de France, ja jo seuraavalla kerralla oli vuorossa italialainen I Musici. Kriitikko Hannu-Ilari Lampila ei peitellyt ihastustaan: ”Vain italialaiset osaavat soittaa Vivaldia.” (HS 18.6.1981)

Yhtä varauksettoman vastaanoton sai myös seuraavan kesän päävieras Isaac Stern. Olavi Kaukon ilmaisu oli lyhyt ja ytimekäs: ”Viimeinen viulun jättiläisistä.” (HS 25.6.1982)

Vaikka tähtisolisteja ja -orkestereita on kuultu Naantalissa sittemmin kymmenittäin, kenties monien mielestä juhlien hengen voi tiivistää juuri näihin kahteen, I Musiciin ja Isaac Sterniin. Heissä tiivistyy se hengen aateluus, josta on tullut juhlien pysyvä tavaramerkki.

Tietysti monia muitakin maamerkkejä voisi mainita. Ne jotka ovat päässeet kuulemaan Paul Tortelier’n ja Pierre Fournier’n kaltaisia sellistejä, eivät unohda kokemusta. Seppo Tukiainen, Erkki Kantola, Veikko Kosonen ja Tapani Valsta ovat kuuluneet vakiokalustoon. Suomalainen teema 1994 hämmästytti tasollaan.

Musiikkijuhlilla on ollut kiinteä suhde myös kuvataiteeseen ennen kaikkea julisteittensa kautta. Julisteiden tekijöinä ovat menestyneet mm. Kari Suomalainen ja Erik Bruun. Raimo Äijälän suunnittelema logo on saavuttanut suuren suosion alusta lähtien.

Viime vuosikymmenen jälkipuoliskolla Arto Noras päätti laajentaa juhlien toimintaa myös muriikkiristeilyjen suuntaan. Lähtö- ja paluusatama oli Helsinki ja kokemukset varsinkin aluksi yksinomaan myönteisiä.

Ikuisia ajatuksia

Jos joku keksisi tehdä tutkimuksen, mikä suomalainen musiikkitapahtuma on saanut kaikkein myönteisimmän vastaanotot mediassa, Naantalin Musiikkijuhlat olisi epäilemättä yksi ehdokkaista. Kriitikot ovat pitäneet kuulemastaan ja näkemästään. Koska kriitikoille kuitenkin maksetaan siitä, että he täydentävät tekstiään pienillä ilkeyksillä, niitä löytyy myös Naantalin Musiikkijuhlien historian varrelta. Esimerkiksi Naantalin ja sen ympäristön kirkot ovat tarjonneet monelle kirjoittajalle mahdollisuuden ikuisten ajatustensa sorvaamiseen.

Osmo Tapio Räihälä: ”Rymättylän 1300-luvulla rakennetussa kirkossa syntyi mukavan intiimi ja välitön tunnelma. Ikävä kyllä myös kirkon penkit on rakennettu aikana, jolloin kärsimys oli vanhurskaan suurin hyve ja reilun vaaksan leveä istuinala asettaa musiikin seuraamiskapasiteetin kovaan kokeeseen.” (TS 10.6.1991)

Pientä suolaista

Koska jokainen konsertti on ainutkertainen tapahtuma, lehdistöllä on oma merkityksensä niiden tunnelmien ikuistajana. Näin saattaa syntyä myös oikeita journalistisia helmiä, jotka jäävät elämään omaa elämäänsä kaikkien musiikinystävien iloksi tai harmiksi. Lopuksi joitakin haarukkapaloja Naantalissa vuosien varrella kirjoitetuista lehtijutuista.

”Yleisölle kaikkein yllättävin uutinen on Sternin aikomus vetäytyä vähitellen konsertoinnista. Hän aikoo toteuttaa aikeensa lähimmän 30–40 vuoden kuluessa ja tulla sitten Naantaliin akvavitlasillisen ja kauniiden naisten ääreen.” (TS 23.6.1989.)

”Liana Isakadze ei periaatteesta ota enää naisia orkesteriinsa (’liian ailahtelevaisia työntekijöitä’), ja sen vuoksi hänellä on soittajinaan etupäässä erityisen karhean näköisiä keski- tai vanhemmanpolven herrasmiehiä, joiden katsanto on hurja, ryhti ylpeä, sormet herkät ja sydän tulinen.” (Seppo Heikinheimo HS 11.6.1992.)

”Säästyipähän oikea jalka, Yefim Bronfman hymähti konsertin jälkeen. Kirkko kaikui niin, etten käyttänyt pedaalia juuri lainkaan.” (Vesa Siren HS 18.6.1996.)

”Täytyy vain katsoa, että löydämme riittävän vahvan narun tähän suhistuspuuhun, ettei se lennä presidentin päähän.” (Erik Bergman TS 14.6.1998.)

Lyhennelmä tekstistä, joka on julkaistu kokonaisuudessaan Naantalin Musiikkijuhlien ohjelmakirjassa vuonna 1999.