In English

Krzysztof Penderecki

Krzysztof Penderecki

Puolalainen Krzysztof Penderecki on kiistatta aikamme merkittävämpiä säveltäjiä. Hän opiskeli pianon- ja viulunsoittoa sekä filosofiaa, taidehistoriaa ja kirjallisuutta Krakovan yliopistossa ja perehtyi sävellykseen Krakovan musiikkikorkeakoulussa päättäen opintonsa 1958. Säveltäjänä Penderecki nousi maailman tietoisuuteen pian valmistumisensa jälkeen. Kolme voittoa kansallisissa sävellyskilpailuissa sekä menestyksekkäät kantaesitykset herättivät laajaa kansainvälistä huomioita. Käänteentekeviksi muodostuivat Valituslaulu Hiroshiman uhreille 1959, josta Pendereckille on myönnetty myös UNESCO-palkinto, sekä Luukas-passio 1966, joka oli tilausteos 700-vuotiaalle Münsterin katedraalille. Seuraavana vuonna 1967 sai kantaesityksensä Auschwitzin uhreille omistettu Dies irae. Tuotteliaan sävellystyön ohella Penderecki on vuodesta 1972 lähtien esiintynyt aktiivisesti kapellimestarina johtaen usein myös omia teoksiaan. Vuonna 1973 hän johti ensimmäisen sinfoniansa kantaesityksen Englannissa. Pendereckin Sellokonsertto nro 2 kantaesitettiin vuonna 1983 Berliinin filharmonikkojen johdolla solistinaan Mstislav Rostropovitš. Viisi vuotta myöhemmin samaisen konserton levytys toi Pendereckille hänen ensimmäisen Grammy-palkintonsa. Pendereckin tuotantoon kuuluu orkesteri- ja kamarimusiikin sekä kuoroja kirkkoteosten lisäksi myös oopperaa ja näyttämöteoksia. Penderecki on palkittu moninaisia kertoja musiikillisesta työstään ja hän on lukuisten yliopistojen ja musiikkikorkeakoulujen kunniajäsen. Vuonna 2005 hänelle myönnettiin Puolan korkein tunnustus, Valkoisen kotkan ritarikunnan kunniamerkki. Useiden kansainvälisten tehtäviensä ohella hän on ollut vuodesta 1997 Sinfonia Varsovian taiteellinen johtaja. Lisäksi hän on hoitanut taiteellisen johdon tehtäviä muun muassa Hampurin ja Leipzigin radio-orkestereissa, Krakovan filharmonisessa orkesterissa, Casals-festivaalilla Puerto Ricossa, Pekingin musiikkifestivaalilla sekä Kiinan filharmonisessa orkesterissa. Naantalin Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Arto Noras on tehnyt pitkään yhteistyötä Pendereckin kanssa. Festivaalilla onkin ollut suuri ilo ja kunnia saada säveltäjämestari säännöllisesti vieraakseen.

Tutustu taiteilijaan