En Fi

Cho Liang Lin

Cho Liang Lin

Taiwanilais-amerikkalainen Cho-Liang Lin aloitti viulunsoiton opintonsa viisivuotiaana siirtyen 12-vuotiaana opiskelemaan Sydneyyn. Kolme vuotta myöhemmin, Itzhak Perlmanin kohtaamisen innoittamana, hän aloitti Juilliardissa Dorothy DeLayn oppilaana. Pian tämän jälkeen kilpailumenestys johti hänet kansainväliselle uralle, joka on nyt kuljettanut häntä maailmalla yli 30 vuoden ajan. Lin on esiintynyt maailman maineikkaampien orkesterien solistina. Hän on aktiivinen niin resitalistina, kamarimuusikkona kuin pedagoginakin. Viime vuosina hän on toiminut myös kapellimestarina. Lin toimii San Diegon La Jolla SummerFestin ja Hong Kongin kansainvälisen kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana. Lin on kantaesittänyt useiden nykysäveltäjien, mm. Esa-Pekka Salosen, musiikkia. Vuodesta 1991 lähtien Lin on opettanut Juilliardissa ja vuodesta 2006 Rice Universityssä Houstonissa. Hän on levyttänyt ansiokkaasti merkeille Sony Classical, Decca, Ondine, Naxos ja BIS. Hänen levytyksensä on mm. nostettu kaksi kertaa Grammy-ehdokkaaksi. Vuonna 2000 Musical America -julkaisu nimesi Linin vuoden instrumentalistiksi.